Ajatuksella suunnitellut yksilölliset hautakivet
Hautakiven valinnassa on hyvä huomioida mm. hautapaikan sijainti, maaston muoto, ympärillä olevat hautakivet – niiden muoto ja materiaali jne.
Mikäli haudalla on jo aiemmin hankittu kivi johon ei enää tekstejä mahdu, voidaan kiveä uudistaa lisäosilla hautausmaan antamien kiven maksimimittojen puitteissa
Hautakivissä värit ja muodot puhuttelevat
Suunniteltaessa hautakiveä tulee tehdä päätös kiven koon, muodon ja materiaalin osalta.
Hautakivimateriaalit kuvagalleriassamme, jossa on 19 suosituinta ja kestävää hautakivimateriaali vaihtoehtoa valittavana.
1) Perinteiset mallit
– Muotokieleltään selkeitä ja reunoiltaan joko kiillotettuja tai sahattuja.
– Ajaton tausta esimerkiksi pronssireliefeille tai muistosanoille.
– Helppohoitoisia
2) Lohkokivet
– Yleensä sivuilta louhittuja, etupinnaltaan kiiltäviä.
– Maisemoituvat ajan saatossa kauniisti.
– Tuovat luonnonläheisellä tavalla esiin kiven oman värin ja olemuksen.
– Onnistunut valinta pronssikirjainten ja -koristeiden taustaksi.
3) Muotokivet
– Ilmeikkäitä ja yksilöllisiä
– Vastapaino geometriselle ajattelulle
– Veistoksellisia
4) Lyhtykivet
– Lyhtyrakenne suojaa kynttilän hentoa liekkiä kovassakin tuulessa.
– Kynttilän valo holvissa tuo kauniisti esiin lasiin kiinnitetyt koristeet.
– Holvirakenne on tarkoitettu vain öljykynttilöille.
5) Erikoiskivet
– Puhuttelevia ja veistoksellisia
– Valmistetaan tilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaisesti
– Olemukseltaan taideteoksia
Hautakiveen voidaan kaivertaa nimitietojen lisäksi erilaisia kuvia ja koristeita. Laserkaiverruksella voidaan siirtää jopa kasvokuvat hautakiveen.
Vaihtoehtona kaiverrukselle on pronssiset kirjaimet, koristeet, ja patsaat.

SKV-1

KV-427

Pyöreä päällinen

Risti

Kaaripäällinen
loiva

Kaaripäällinen
jyrkkä 30-60 cm

Päällinen louhittu

Jyrkkä serpentiinisuorat
sivut leveys 30-60cm

Päällinen louhittu
kaareva

Jalustalla seisova
sydän

Serpentiinin kaarevat
sivu

Loivasti louhittu
vasemmalle

Puoliserpentiini
suorat sivut

Harjapäällinen

Serpentiini tasolla

Päällinen
louhittu 2

Louhittu lyhty
kehyksellä

Kallistettu sydän

Kaaripäällinen loiva
lev. 101-120cm
Tyynykivet, kivilaatat ja kukka-aitiot
Hautakivien lisäksi Loimaan Kiven valikoimassa on erilaisia tyynykiviä, kukka-aitioita ja hautalaattoja. Niukkaa vähäeleisyyttä henkivät hautalaatat ja yksinkertaisuudessaan koskettavat tyynykivet osoittavat, että hautakiven tärkeät elementit mahtuvat hyvinkin pieneen tilaan.
Käytännöllinen reikäpohja viimeistelee hautakiven ja rajaa sen siististi omaksi ympäristöstä erottuvaksi kokonaisuudekseen.
Erilaisten kausi-istutusten hoitoa helpottavat kukka-aitiot kuuluvat helppohoitoisen hautakiven ilmeeseen.
Hautakivien materiaalit
Hautakivien oikaisut ja kunnostukset
Kaikki vanhojen kivien hoitoon liittyvät palvelut onnistuvat kauttamme.
• hautakivien pesut
• vanhan tekstin uudelleenkultaus tai -maalaus
• lisänimikaiverrukset ja -laatat
• taulukivien uudelleenhionnat ja tekstitykset
• hautakiven oikaisutyöt sekä reunakivien oikaisut ja asennukset
Kauttamme nyt myös Steipel ruuviperustus, jonka avulla oikaistuille/asennetuille hautakiville myönnämme 10 vuoden oikaisutakuun.